Palvelut

Esa Printin kanssa voit olla huoletta. Mitä ikinä teemmekin, teemme sen huolella ja aikataulujen mukaan. Palveluvalikoimamme ulottuu suunnittelusta aina postitukseen saakka.

Prepress

Prepressissä varmistetaan, että painokoneesta tulee täsmälleen halutun kaltaista tavaraa. Huolellinen taittosuunnittelu, kuvankäsittely painomateriaalien mukaiseksi tehdään prepressissä. Vedoksista tarkistetaan, että kaikki on niin kuin pitääkin ennen painokoneiden käynnistämistä.

Paino

Esa Print on tunnettu arkkipainostaan, josta valmistuu ensiluokkaisia painotuotteita aina käyntikorteista, esitteistä, vuosikertomuksista ja personoiduista tuotteista kirjoihin ja julisteisiin asti.

Jälkikäsittely

Huolellisella jälkikäsittelyllä viimeistellään painotuotteen ilme ja formaatti. Esimerkiksi stanssaus, nuuttaus, lakkaus, foliointi tai perforointi ovat vaihtoehtojasi, kun painotuotteelle mietitään erottuvaa lisämaustetta. Personoinnilla viestistä saadaan henkilökohtaisempi ja valmis osoitteistaminen säästää aikaa postituksessa.

Logistiikka

Tilavan ja painotöiden säilyttämiseen soveltuvan varastomme hyllyillä esitteet ja lehdet säilyvät säntillisessä järjestyksessä. Ylläpito huolehtii siitä, että nipun käydessä ohueksi asiakas saa ilmoituksen lisäpainotarpeesta. Osoitteistamme lehdet ja muut painotuotteet ja hoidamme ne Itellan kuljetettavaksi.