Johdon sitoutuminen

Esa Printin johto sitoutuu  liiketoiminnan kehittämisessä ympäristöpolitiikan mukaisesti ympäristövastuulliseen toimintaan ja sitoutuu myös noudattamaan puun alkuperäketjun hallinnalle asetettuja vaatimuksia.

Toiminnan kehittämistä ohjaavat sertifioidut laatujärjestelmä ja ympäristöjärjestelmä sekä Joutsenmerkin asettamat vaatimukset luontoystävälliselle toiminnalle.

Suosimme materiaalien ja palvelujen toimittajina yrityksiä, jotka toimivat ympäristöystävällisesti.

 

Ympäristöpolitiikka ja periaatteet

Keskeiset tavoitteet ja suuntaviivat

Esa Print Oy edellyttää koko henkilöstöltään ja yhteistyökumppaneiltaan omaan toimintaansa liittyvien ympäristöasioiden aktiivista tunnistamista, seuraamista, kehittämistä ja raportointia.
Yhtiötasolla on määritelty toiminnan päämäärät ympäristövaikutusten minimoimiseksi sekä vaaratilanteiden ennaltaehkäisemiseksi.

Tuotantomenetelmät, tarvikkeet ja raaka-aineet

Ylläpidämme tuotantoteknologiaa, jota käyttämällä ympäristövaikutukset ovat mahdollisimman pienet koko tuotantoprosessin ja siihen liittyvän toiminnan osalta.  Huomioimme olemassa olevan teknologian ja hankintojen ympäristövaikutukset sekä laaduntuottokyvyn ja tehokkuuden.

Henkilöstö

Esa Print Oy:n työntekijöiden edellytetään ottavan henkilökohtaisen vastuun toimintansa ympäristövaikutuksista ja sovittujen tavoitteiden saavuttamisesta. Koulutuksen avulla parannamme henkilöstön ympäristötietoisuutta ja ympäristövaikutuksien huomioimista jokapäiväisessä toiminnassa.

Yhteistyö ja ympäristöasioiden viestintä

Huomioimme ympäristönäkökohtia aktiivisesti ja avoimesti sekä markkinoimme niitä yrityksen sisäisessä ja ulkoisessa viestinnässä. Pyrimme vaikuttamaan kuluttajien ostopäätöksiin ympäristömerkittyjen tuotteiden eduksi.

Tunnemme ja tiedostamme ympäristölainsäädännön vaikutukset omaan toimintaan liittyen. Toimimme läheisessä yhteistyössä Mediatalo Esan, Lahden kaupungin, pelastuslaitoksen ja muiden ympäristöasioihin liittyvien tahojen kanssa.

Tunnistamme käyttämämme puun alkuperän.

 

Laatupolitiikka ja periaatteet

Asiakaslähtöisyys

Laadun tuottamisessa ja kehittämisessä lähtökohtana on aina asiakas. Laadun tuottamiseen osallistuu aktiivisesti koko Esa Printin henkilöstö.

Kannattavuus

Toimintamme tavoite on kannattavuus, sekä meille että asiakkaallemme.

Virheettömyys

Esa Printin koko henkilöstö pyrkii jatkuvasti tunnistamaan ja poistamaan virhelähteet ja hävikin toiminnoissamme.  Missään olosuhteissa ei virheelliseksi havaittua tuotetta saa toimittaa asiakkaalle.

Kehittäminen

Kehitämme jatkuvasti toimintaamme ja tuotteitamme. Henkilöstön ammattitaidon ylläpito ja kehittäminen ovat laaduntuottamisemme perusta. Pyrimme luomaan uusia tuotteita ja palveluja.

Vastuullisuus

Otamme jokainen vastuun omasta työstämme ja ammattitaidon ylläpidosta.  Toimimme Esa Printissä asiakkaan edustajana ja otamme vastuun, että asiakas saa luvatun palvelun oikea-aikaisesti, sovitun laatuisena ja tarjottuun palveluun nähden kilpailukykyisesti.

Laadunhallinta

Laadunhallinnassa ja toiminnan ohjaamisessa sovelletaan ISO 9001:2008 standardia.